Kun nainen käyttää ääntään, huomio kohdistuu usein mielipiteiden sijaan ulkonäköön, ikään tai sukupuoleen, Frida Sigfrids kirjoittaa.
Joka neljäs alle 35-vuotias suomalainen mies uskoo, että nainen voi ansaita häneen kohdistuvan väkivallan esimerkiksi pukeutumisellaan tai käytöksellään. Näin kertoo Naisjärjestöjen yhteistyössä Nytkis ry:n kanssa tilaama kyselytutkimus.
Luku pysäyttää. Ja sen pitäisi pysäyttää meidät kaikki.
Häirintä on monelle naiselle arkinen kokemus jo kauan ennen politiikkaa tai julkista keskustelua. Kun nainen käyttää ääntään, huomio kohdistuu usein mielipiteiden sijaan ulkonäköön, ikään tai sukupuoleen. Tarkoituksena ei aina ole keskustella, vaan vaientaa.
Vastuu turvallisuudesta ei voi koskaan olla sillä, joka joutuu varomaan.
Nuorena naisena politiikassa olen usein pohtinut sitä näkymätöntä hintaa, joka osallistumisesta maksetaan. Miksi kenenkään pitää laskea, kuinka paljon häirintää, uhkailua tai vähättelyä on valmis sietämään vain ollakseen mukana yhteiskunnallisessa keskustelussa? Jos vihapuhe ja häirintä ajavat naisia vetäytymään, kyse ei ole enää vain yksilöiden turvallisuudesta. Kyse on suoraan demokratian laadusta.
Silti julkisessa keskustelussa törmää yhä neuvoihin, jotka on osoitettu naisille: pukeudu toisin, älä liiku yksin, vältä tiettyjä aiheita. Harvemmin kuulemme yhtä määrätietoista muistutusta pojille ja miehille siitä, ettei häirintä tai kontrollointi ole koskaan hyväksyttävää. Vastuu turvallisuudesta ei voi koskaan olla sillä, joka joutuu varomaan. Sen on oltava sillä, joka häiritsee ja yhteiskunnalla, joka sallii sen.
Kun ystäväni peräänkuulutti sosiaalisessa mediassa miesten selkeitä kannanottoja naisiin kohdistuvaan väkivaltaan, kommenteissa kysyttiin hämmentyneenä: miksi juuri meidän pitäisi ottaa kantaa?
Vastaus on yksinkertainen: siksi, että tämä ei ole vain naisten ongelma. Emmehän me pidä koulukiusaamista vain kiusatun tai syrjäytymistä vain syrjäytyneen ongelmana. Laajat ongelmat vaativat yhteistä vastuuta. Naisiin kohdistuva väkivalta ja sen vähättely eivät ole naisten ongelma. Ne ovat koko yhteiskunnan ongelma.
Meidän on lakattava opettamasta seuraavalle sukupolvelle sitä, miten pukeutua tai käyttäytyä välttääkseen ei-toivotun huomion. Sen sijaan meidän on opetettava, ettei häirintä kuulu kouluun, työpaikalle, kadulle eikä digitaalisille keskustelupalstoille.
Tasa-arvo ei toteudu silloin, kun naiset oppivat varomaan entistä taitavammin. Se toteutuu vasta silloin, kun kenenkään ei tarvitse varoa voidakseen elää ja osallistua täysipainoisesti yhteiskunnassa.
Kirjoittaja on porvoolainen kaupunginhallituksen jäsen (rkp) ja elinkeinopolitiikan asiantuntija